20170916_112709.jpg

 

 

 

Minä hyväilin sormilla puuni kaarnaa,

sen karheaa, kestävää pintaa.

Puun henki oli minussa ja me olimme yhtä.

Puu olkoon emoni, viisas ja hiljainen tietäjä,

punokoon tuuli hiukseni,

tehkööt lehdet kruununi.

Kärsivä kaunosieluinen vanhus,

jonka juurilla minä ymmärrään pienuuteni määrän.

Ei minulla ole vaateita,

eikä elämä niitä arvosta.

Kulkuaan ei voi tuntea,

kohtaloaan ei ylös kirjata.

,

taivas vapahtajani,

linnuille minä laulan.

Ihan hetken olin levollinen

ja minä hengitin.

Sydämeni hakkasi hurjana,

kiivaana kuin kesyyntymättömän tamman.