maanantai, 2. heinäkuu 2018

Pieni esikoiskehrääjä ( satu yhdestä todellisuudesta)













20160403_090500.jpg


Oli kerran reipas ja iloinen kehrääjä. Sellainen jolla on hymy herkässä ja ilo kehräyksessä.

Hänellä oli valtava mielikuvitus ja kyky ymmärtää jo varhain muiden kehrääjien tunteita. Hän oli elänyt lapsuutensa värien  makeassa maailmassa ja nautti jouhiaisten huomiosta, rakkaudesta ja huolenpidosta. Tapahtui niin, että pieni kehrääjä sai sisaren, kultaisen ja nopean minikehrääjän, jota hän ei aluksi oikein rakastanut. Hän katseli kateellisena ja surullisen kuinka minikehrääjä oli nyt emonsa rinnoilla ja sai kaiken huomion. Emo näki esikkonsa ahdingon ja rakensi siltaa sisarten välille. Kohta esikoiskehrääjä rakasti pursuten pientä sisartaan. Hän leikitti minikehrääjää ja he nauroivat ulvoen yhdessä, tuulen keinuttaessa pehmeästi lillukan lehtiä, jossa he makoilivat. Usein minikehrääjä pötkötteli isomman kainalossa ja katseli ihailevasti sisartaan. He rakastivat toisiaan ja kehräsivät hauskasti yhdessä.


Tuli syksy ja puun lehdet kellastuivat. Esikoiskehrääjästä tuli kokeilukoululainen. Hän oli iloinen ja onnellinen, hän saisi kehrätä toisten esikois- ja pikkukehrääjien kanssa. He tekisivät yhdessä suuria seikkailuja.

Esikoiskehrääjää jännitti ja jännityksestä kasvoi aluksi pieni pallukka. Emo ajatteli pienokaisensa olevan sellainen, kun pehmeästä pesästä kurkistetaan maailmaan, ei kolhuitta voi kasvaa. Emo ajatteli esikoisensa pärjäävän ja hän pärjäsi. Hän pärjäsi koska oli pakko, koska emo sanoi ettei enää voinut jäädä pesään, kun emokaan ei pesässä ollut. Esikoiskehrääjä suoritti nuorta elämäänsä, emo ei nähnyt pienokaisensa hätää. Esikoiskehrääjä oli kokenut kovia, pudonnut keinuvilta lehdiltä, jäänyt isompien jalkoihin, saanut osakseen toisten kehrääjien kiusaa ja itkenyt tätä kaikkea salassa. Hän ei  uskaltanut kertoa johtavalle jouhiaiselle ja siihen oli syynsä. 

Kun kokeilukoulussa elettiin ensimmäisiä päiviä tapahtui niin, että he olivat leikkineet lillukkapalloa. Esikoiskehrääjä oli iloinnut leikistä, oli hauskaa piiloutua ja etsiä. Leikki oli tempaissut hänet mukaansa, eikä huomannut johtavan jouhiaisen hävinneen toisten kokeilukoululaisten kanssa leikistä. Johtava jouhiainen oli nimittäin leikin jälkeen unohtanut esikoiskehrääjä yksin suurelle pihalle, jossa pienkehrääjät, esikoiskehrääjät ja jouhiaisiksi varttuvat olivat leikkineet lillukkapalloa. Esikoiskehrääjä oli ollut huolissaan huomatessaan että muut olivat jo menneet. Hän oli yhtäkkiä huomannut jääneensä yksin! Esikoiskehrääjän hätä oli ollut suuri, mutta onneksi pihalla oli ollut auttaja jouhiainen, joka oli kärsällään näyttänyt tietä kokeilukoululaisten kololle. Esikoiskehrääjä oli ollut huojentunut, nyt hän osaisi perille ja vastaan oli jo tulossa johtava jouhiainen. Esikoiskehrääjä oli ollut niin iloinen ja helpottunut hänet nähdessään, mutta johtava jouhiainen olikin torunut ja moittinut esikoiskehrääjää. Esikoiskehrääjän ilo oli hetkessä muuttunut syyllisyydeksi, peloksi ja ahdistukseksi. Esikoiskehrääjä yritti kaikin keinoin salata raskaita vuolaita kyyneliä, jotka hän pudotteli johtavan jouhiaisen edessä. Kokeilukoulun johtava jouhiainen ei ymmärtänyt esikoiskehrääjän kyyneliä, jotka hän oli itse aiheuttanut. Esikoiskehrääjä luuli johtavan jouhiaisen olevan oikeassa, eihän voinut kokemattomien taitojensa vuoksi ymmärtää, miten väärin jouhiainen teki pientä kehrääjää kohtaan. Pienellä kehrääjällä ei ollut kokemusta, eikä taitoa selvitä tällaisesta tilanteesta, eihän kunnolla tuntenut edes kokeilukoulun sääntöjä kunnolla. Pieni esikoiskehrääjä ei osannut toimia, eikä ymmärtää, että tällainen asia olisi pitänyt heti kertoa emolle. Eskoikehrääjä kuitenkin luuli tehneensä väärin ja häpesi tietämättömyyttään.


Esikoiskehrääjän kultainen ilolanka muutti hetkessä värinsä harmaan hohtavaksi, kyynelistä kostuneeksi ohueksi seitiksi. Esikoiskehrääjä  oli häpeissään, häntä nolotti, että oli eläytynyt leikkiessään lillukkapalloa muiden esikoiskehrääjien ja varttuvien jouhiaisten kanssa. Hän koki olevansa huono ja typerä, kun ei ollut ymmärtänyt, että leikki oli ohi kokeilukoululaisten osalta. Hänestä tuntui, että johtava jouhiainen oli odottanut hänen tienneen milloin leikki olisi ollut ohi kokeilukoululaisten osalta. . Esikoiskehrääjä huomasi, ettei johtava jouhiainen välittänyt hänen kyynelistään, vaikka ne putosivat suurina ja raskaina juuri johtavan jouhiaisen edessä Sekin jo tarkoitti, että hän olisi pienenä esikoiskehrääjänä toiminut väärin ja sai nyt rangaistuksensa. Esikoiskehrääjä pakkasi raskaat kyyneleensä selkänsä reppuun ja sulki pussin niin lujasti kiinni, että hän melkein unohti hengittää. Hän päätti häpeissään olla kertomatta kenellekään, kuinka huono hän oli ollut.


Kotiin tultuaan pisti emo merkille, ettei esikoiskehrääjän lanka ollut ollut kullan kuultavaa, vaan että sävy oli hiukan laimea. Emo ajatteli, että kasvaessa jouhiaiseksi joskus ottaa kipeää. Emo oli väärässä, kipu ei johtunut jouhiaiseksi kasvamisesta, vaan siitä ettei esikoiskehrääjä kokenut olevansa turvassa. Hänen herkkää kehruutaan ei huomattu, eikä hänen kuultavia, kaunista ohutta kehruuääntä kuultu. Kokeilukoulu eikä johtava jouhiainen ollut turvallinen, hän oli esikoiskehrääjän silmissä arvaamaton, julma ja kauhistuttava. Kokeilukoulun auttavat jouhiaiset joko pelkäsivät johtavaa jouhiaista tai eivät tienneet kuinka toimia. Esikoiskehrääjän suru syveni jokaisena päivänä, hän ei voinut kertoa yhdellekään jouhiaiselle, sillä häntä pelotti ja nolotti oma tyhmyytensä. Usein hän kysyi itseltään: miksi minä en mennyt muiden esikoiskehrääjien kanssa heti kokeilukoulun kololle? Eikä hän tiennyt vastausta, mutta hän luuli tehneensä väärin, niinhän johtava jouhiainen oli antanut hänen, pienen kehrääjän ymmärtää. Pelko ja ahdistus kasvoivat, kehräyslangan väri muuttui synkemmäksi ja lopulta se oli niin mustaa, ettei hän voinut sitä emoltaan salata. Kyyneleiden kostuttama, hajamielinen kehräys pisti emon silmään ja yhtäkkiä hän ymmärsi että hänen pienokaisella oli suuri hätä. Emo huomasi olevansa avuton ja peloissaan, hänen lapsensa kehräys oli katkolla. Esikoiskehrääjän ilottomuus paistoi mustassa kehräyslangassa ja hän pelkäsi pienokaisensa tuikkeen katoavan. Emo etsi apua, sillä esikoiskehrääjä lakkasi kehräämästä, langat olivat mustia, likaisia ja hän hengitti raskaasti. 


Hoivahuollossa tehtiin kokeita, tutkittiin kehräyslangan väriä ja kuunneltiin kehräysääniä. Kaikki näytti olevan hyvin, hennot kehräysäänet, nekin kuuluivat vielä, mutta huonosti. Vaikka esikoiskehrääjän lanka oli muuttunut mustaksi, vielä hänet voisi saada eloon ja vielä hän kykenisi kehräämään kultaisella langalla. Lanka olisi saatava kultaiseksi jotta hän voisi varttua onnelliseksi jouhiaiseksi. Emo kantoi uupuneena esikoiskehrääjänsä pesään. Häneen teki kipeää katsoa kuinka pienokainen kärsi ja hän kehräsi huolellisesti,  rakkaudella pienoikaiselleen lämpöisen kolon. Sinne esikoiskehrääjä käpertyi ja paljasti vähän kerrallansa salatut kyyneleensä. Pesän turvassa hän kertoi kuinka johtavava jouhiainen oli torunut ja moittinut häntä. Kuinka hän oli itkenyt ja miten johtava jouhiainen ei ollut välittänyt hänen kyynelistään, vaikka ne olivat raskaita. Emo ymmärsi pienokaistaan, kukaan ei halunnut jäädä lohduttomaksi. Tilanne oli emon mielestä kohtuuton, varsinkin kun jouhiainen moitti vasta kehräämään oppinutta kokeilukoululaista jättäen esikoiskehrääjän yksin pärjäämään sellaisten tunteiden kanssa. Emo ei käsittänyt kuinka johtava jouhiainen oli voinut olla näkemättä esikoiskehrääjän hätää siitä huolimatta, että esikoiskehrääjä oli yrittänyt salata kyyneliä. Emo ei myöskään ymmärtänyt kuinka oli mahdollista ettei johtava jouhiainen ollut tarkistanut pienen esikoiskehrääjän lankoja, ne olivat silmänräpäyksessä muuttaneet väriä. Tämän tiesi esikoiskehrääjä itsekin, vaikka se oli sellainen tieto, jonka hänen olisi tarvinnut tietää vasta ollessaan jouhiainen. Emon mielestä jokainen tervejärkinen jouhiainen, jolla on kärsä oikeassa paikassa, ymmärtää milloin esikoiskehrääjillä on paha olla. Emo ei varmasti koskaan kykenisi ymmärtämään johtavan jouhiaisen kyvyttömyyttä ja avuttomuutta lohduttaa pientä esikoiskehrääjää.


Esikoiskehrääjä joutui opettelemaan kehräämistä uudelleen, hän nimittäin lakkasi uskomasta kykyynsä kehrätä kultaista ilolankaa ja se taito on ratkaiseva, juuri ennen kuin muuttuu jouhiaisen aluksi. Esikoiskehrääjän kohdalle valitettavasti, sattui jouhiainen, jolta puuttui syvempi ymmärtämisen taito, kyvyttömyys kuulla kehräysääniä ja taidottomuus havaita äänetöntä, herkkää kehräystä. 


Siitä päivästä lähtien esikoiskehrääjä tiesi, ettei edes pienen pientä kyyneltä kannattanut salata emolta. Hän oppi että jouhiaiset, joiden kärsät ovat kohdallaan osaavat auttaa, lohduttaa, tukea ja rakastaa kaikkia esikoiskehrääjiä, pikku kehrääjiä ja varttuvia jouhiaisia. Tapaus opetti myös esikoiskehrääjälle, että on olemassa sellaisia jouhiaisia joilla on puutteellisia taitoja, eivätkä he itsekkään tiedä, kuinka taidottomia he ovat. 


Esikoiskehrääjän oli opeteltava kehräämistä uudelleen. Hetkeksi hän lakkasi kehräämisen kokonaan. Emo tunsi, että hänen pienokaisensa selviäisi, mutta että aikaa tarvittaisiin luottamuksen palautumiseen. Vieraisiin jouhiaisiin esikoiskehrääjän luottamus palautuisi vähän kerralansa. Emo oli myös aivan varma, että hänen pienokaisestaan tulisi ymmärtäväinen jouhiainen, joka ei koskaan tekisi pahaa pienille kehrääjille. Emo tunsi kärsässään, että hänen esikoiskehrääjästään kuoriutuisi joku päivä kullan hohtoinen jouhiainen, jolla olisi hyvin nuuhkiva ja herkkä kärsä. Ja että hänellä olisi upeat taidot ymmärtää pienempiään ja heikompiaan, kuin itse on.


maanantai, 27. marraskuu 2017

Tänään

IMG_20170629_211932_560.jpg




Aamukahvini oli kuumaa, minulla oli riittävästi maitoa ja leipää.

Olen nukkunut yöni hyvin, lämpimässä vuoteessani.

Ja tässä nyt istun.

Minulla on niin hyvin, että perheessä jokaisella on oma puhelin,  on oma tietokone,

ja eilen ostimme lapsille uudet talvikengät kaikille.

Meillä on niin hyvin, että välillä ei ymmärrä mitä se köyhyys oikeastaan on.

En minä ole unohtanut olla kiitollinen, sillä muistan millaista on viedä pulloja kauppaan saadakseen palan leipää ja elää 2 eurolla loppuviikko.

Mutta tuolloin minä olin yksineläjä.

Minä tunnen perheitä, jotka oaavat venyttää penniä, niin että kaksi euroa riittää neljälle henkilölle viikoksi. Minä tunnen perheitä, jossa talvikenkiä liimataan, koska kaikille ei voi ostaa kenkiä samana kuukautena. Minä tunnen äidin, jolle annoin takkini ja hän sanoi että se olkoon hänen ykköstakkinsa. Kun se minun kotonani roikkui tyhjänpanttina henkarissa.

Joulu tulee vasta kun olen tehnyt  jotakin suomalaisten perheiden hyväksi.Heidän, jotka vain yrittävät selviytyä seuraavaan viikkoon, muutaman euron turvin.

Joulu kuuluu lapsille, eikä pieni ele tee suurta lovea lompakkoon.

Mikä on sinun tekosyysi olla auttamatta?


torstai, 9. marraskuu 2017

Me kaksi

ku5.jpg'





Olen sinun kanssasi yksin,

kuin kaksi todellisuutta vieri vieressä.

Sinä päätät ja minä en tottele.

Me kaksi,

hukkaamassa elämän suloisinta aikaa.

lauantai, 21. lokakuu 2017

Sinuun minä luotan

 

WP_20141124_0192014120109095220141202063

 

 

 

Voitko suudella minua pehmein huullin,

karhein käsin silittää selkääni,

sillä minä kehrään sinulle.

Voitko kielelläsi kosketella 

rintojeni kaarta. 

Saat minut jälleen 

huipulle ja yhä ylemmäksi, 

missä nautinto sykkii kehossani villisti.

Sinuun minä luotan,

sinun kätesi ovat  yhä vahvat

karheat.

Vieläkin rakkaat.

perjantai, 20. lokakuu 2017

Pyöveli

20170927_171324%5B1%5D.jpg











Minä,
kiltin näköinen pöyveli,
leikkaan ylpeideltäsi pään irti.
Sinä koulutit minut ja minusta tuli häijympi kuin itse olet.
Kuvittelitko 
että kaikki kiltit ihmiset kumartavat sinua.
Musta, synkkä ja iloton ihminen. 
Kuvittelitko oikeasti,
että sinulla on oikeus valjastaa viattomuus.
Sinä olet silmissäni mätää, 
enkä minä usko Jumalaasi.
Sinä olet arvaamaton ja heikko, 
häilyväinen häijymieli.
Sairas otus.
Et tiedä
kenet haastoit kaksintaisteluun.
Minä en ole oppinut luovuttamaan haastajan edessä.
Taistelija, 
sellaiseksi minut kouli,
juuri sinun kaltaisesi ihmiset.

  • Makiainen : tavallinen lukihäiriö-ihminen, jonka syvin olemus on sietämätön keveys. Elämä opettaa - aina.

    Olen pahoillani, että saatte luettavaksi tekstin täynnä virheitä. Korjaan ne aina kun ja jos huomaan tehneeni virheen. Kiitos ja etenkin anteeksi: olen virheitä täynnä.

  • Kuvallinen maailmani